Sivut

lauantai 24. lokakuuta 2015

"maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, mi hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa..."

Meillä taitaa olla kyselykausi parhaimmillaan. Pikkumatruusin 3 vuotis synttärit on nyt juhlittu, neljään kertaan. Viimeisimmät bileet olivat neidin kavereille.

Pikkumatruusin palaute äidille kemuista kuului; kakku oli hieno ja mulla oli kivaa. Nyt voi äiti hyvillä mielin siirtyäkin sitten joulun suunnittelemiseen.

Kiitos kaikille neitiä muistaneille!
Valokuvaus on vasta tuloillaan, joten postia joudutte vielä muutaman viikon odottelemaan.

Tässä vähän tunnelmia kaverikemuista.


















keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

mökkihaaveita

Tahdon.


En kuitenkaan mitään sen vakavampaa, kuin oman mökin pikkumatruusille. Niin täydellinen sinne maalle metsän reunaan. Kapulle on haaste heitetty, saas nähdä tartuuko herra siihen :)








tiistai 24. maaliskuuta 2015

Meillä asuu innokas sisustaja.
Ei, se ei ole ylityöllistetty allekirjoittanut vaan pikkumatruusi. Neidin lempipuuhaa on Hiirulan perheen talon järjesteleminen. Ihan huippua seurailla, kuinka innokkaasti pienet sormet sovittelevat huonekaluja ja tavaroita eri paikkoihin. Selostus on myös mainitsemisen arvoista.


Piipahdimme viikonloppuna neljässä polvessa messuilla tekemässä uusia hankintoja Hiirulan perheelle. Voi sitä onnea, kun sai illalla esitellä Kapulle, mitä kaikkea uutta hiiret olivat saaneet :)


Hiirulan perheen ostoskassista löytyi hammastahnaa, reikäleipää, kalaa, vehnäjauhoja sekä sipsejä. Nyt Hiirulan perheen ei kuulemma tarvitse enää pelätä hammaspeikkoja.

Pääsiäiseksi pitäisi vielä askarrella noille miniasukkaille pajunoksia ja suklaamunia, siinä vähän haastetta allekirjoittaneelle.




sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Tunnollinen työntekijä sairastaa aina lomalla. Tietenkin.
Meillä vietettiin joulu ja alkuvuosi molempien naisten sairastaessa. Onneksi Kapu oli terve ja jaksoi hoitaa tyttöjään :)

Sen verran sisukkaita tapauksia ollaan pikku matruusin kanssa kumpainenkin, että vuodepotilaiksi ei toki jääty. Ehkä juuri siistä syystä tauti vaan kesti ja kesti.

Nautimme joulusta ja vuoden vaihteesta ihan täysillä, vaikka nenäliinoja kuluikin monta pakettia.

Joulupukki oli ihan parasta, jos matruusilta kysytään. Vieläkin lähes päivittäin muistetaan kertoa, kuinka jännittävää oli päästä joulupukin syliin.


Itse olisin mieluusti jäänyt pohjoiseen. Toivottavasti päästään sinne taas seuraavana jouluna!
Koko perheen voimin valloitettiin laskettelurinteet, pulkkamäet, lumilinnat, porotilat ja kaikki muut ihanat paikat :)

Toivottavasti saadaan tänne eteläänkin vielä vähän lunta, edes laskiaiseksi!