Sivut

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Meillä retkeiltiin ahkerasti pääsiäisen pyhinä. Pikkumatruusi oli yhtä hymyä, kun sai viettää rauhassa aikaa äidin ja isän kanssa. Ja niin oli äiti ja isäkin. Aamuisin pakattiin aina pillimehu ja eväät reppuun kovalla tohinalla ja opittiin hienosti sanomaan "retkelle".

Ensimmäinen retki tehtiin luonnonmaalle. Pururadan ja metsäpolun päästä löytyi kiva grillikota. Tällä reissulla pikkumatruusi oppi sanomaan makkara, tosin vähän murtaen, neidin sanomana kyseessä on kakkara. Pikkumatruusille oli kyllä mukana makkaraa terveellisempiä eväitä, mutta Kapu heltyi neidin anovan katseen painostuksessa antamaan myös grilliherkkuja.


Kävimme retkeilemässä myös Vaarniemen luontopoluilla. Kokeiltiin ihan uutta reittiä merenrannassa. Kannatti. Meidät palkittiin hirmuisen kiipeämisen jälkeen yllättäen myös lintutornilla ja hulppeilla maisemilla.


Halisten koskella Kapu ja pikkumatruusi tekivät kaarnalaivoja. Niitä oli sitten kiva laittaa vesille ja huudella perään "venevenevene". Eikä ne retkeilyreitin varrelta löytyvät hevosetkaan yhtään tylsiä olleet.


Pikkumatruusi pääsi myös ruissaloon ja mamman kanssa kasvitieteellistä puutarhaa ihmettelemään. Siitä lisää myöhemmin :)







keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!






Mamma toi lauantaina pikkumatruusille rairuohoa. Valmiiksi istutettuna! Sitä on suurella rakkaudella pienellä kastelukannulla kasteltu vähintään kaksi kertaa päivässä. Kiitos mamma!!! Ruoho on kasvanut silmissä, sitä päästään tänään myös leikkaamaan. Pikkumatruusi on ollut tästä tärkeästä tehtävästään kovin innostunut ja onnellinen.

Suklaamunat ovat tehneet myös hyvin kauppansa, äidille ja isällekin on onneksi jaettu herkuista aina osa. Vähintään ne käärepaperit.

Mamma toi myös pajunoksia ja koristeita. Niitä ripustellaan sitten koko perheen voimin pikkumatruusin komennuksessa päivittäin aina eri oksalle.

Ihanaa kun alkaa pääsiäisloma. Neljä vapaapäivää peräkkäin tulee kyllä tähän perheeseen kuin tilauksesta! Josko hetkeksi saisi ajatukset ja tekemiset kotiin työasioista. Saas nähdä saisiko sitä aikaiseksi vaikka lähteä kyläilemään. Pikkumatruusi leikkisi taas kovin mielellään papan kanssa piilosta tai mamman kanssa prinsessaleikkejä tai kävisi vaikka isomamman luona kissoja metsästämässä...





torstai 3. huhtikuuta 2014

Pikkumatruusi sairastaa ja päätettiin jäädä tyttöjen kesken kotiin niistämään. Kröhimisen lomassa ajateltiin vähän surffailla netissä ja suunnitella uudelle parvekkeelle jotain merellistä ilmettä. Niin paljon vaihtoehtoja!