Sivut

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Tee se itse

Otsikko kuvaa loistavasti tämän hetken arkea. Koko perheellä on hirmuinen tee se itse-meininki.
Maalla allekirjoittanut on "tehnyt" kukkatelineitä ja istutuksia, kapu kaikkea oikeasti hyödyllistä.
Kohta pääsee tekemään mehua, marjat alkavat näyttää jo lähes kypsiltä. Pakkanen on jo pullollaan mansikoita, ensi viikonlopun jälkeen loput kolot on toivottavasti täytetty mustikoilla.







Perheen pienimmäisellä vasta onkin tee se itse-kausi.
Pikkumatruusi haluaa tehdä itse aivan kaiken. Kaiken.


Lopputulos ei aina mene ihan nappiin, mutta hei, eihän se aina mene meillä aikuisillakaan :)


tiistai 8. heinäkuuta 2014

Loman ensimmäinen erä on jo puolessa välissä.
Niin nopsaan menee aika, kun on mukavaa tekemistä! Koko viikonlopun oli suomen kesä parhaimmillaan ja meillä nautittiin siitä hääräämällä ulkona aamusta iltaan.

Kapu on saanut maalla jo kaivon pumput ja katokset rakennettua ja asennettua. Olipas mukavaa suihkutella kylmää kaivovettä helteessä. Mitä sopivin viikonloppu pestä aarreaitasta (ladosta) löytyneitä vanhoja puisia puutarhakalusteita ja pärekoreja.

Piikumatruusikin pääsi maalauspuuhiin. Tosin itku pitkästä ilosta, tietenkin. Kun pieni käsi väsyi maalaamaan alettiin pensselillä "hakata" seinää. Seurauksena kasvojen täydeltä ruskeita maali pisamia. Lähti onneksi aika hyvin pesemällä pois.

Kapu kaivoi aarreaitan takaa metsiköstä esille myös vanhan ruosteisen pyörän. Useimpien mielestä varmasti kaatopaikka tavaraa. Meidän mielestä aarre, joka nyt odottaa kukkia kyytiinsä.