Ihan parasta istua hiljaisuudessa uuden kodin uudessa keittiössä.
Pöydällä teetä ja mansikoita. Niin kaunista, niin siistiä. Ainakin hetken :)
Jottei kuulosta liian täydelliseltä, pakko tunnustaa jotain eiliseltä illalta. Eilen oli siis ilta nro 3 uudessa kodissa ja alkoi jo tosissaan harmittaa, ettei saanut uunia toimimaan. Käyttöohjeetkin löytyi kyllä, harmi vaan ettei taitu itseltä eikä kapulta sen paremmin eesti kuin latviakaan. Sisukkaasti kokeiltiin, mutta lopputuloksena oli päällä vain ajastin, joka piippaili yllättävän kuuluvasti muutaman minuutin välein. Pikkumatruusin mielestä niin kuuluvasti, että nukkuminen oli mahdotonta, tietenkin. Eikä auttanut asiaa vaikka kapu veti päävirtakytkimen pois ja sähköt veks koko huushollista. Pahuksen pitkä muisti tuntuu uunilla olevan. Sähköhän siis oli tietysti laitettava takaisin päälle, muuten olisi tullut pakastin katastrofi.
Internetin ihmeellisestä maailmasta onnistuin parin tunnin etsimisen päätteeksi löytämään meidän uunista rinnakkaismallin käyttiksen englanniksi. Sen turvin saimme kuin saimmekin laitteen tottelemaan. Ei ensimmäiseksi tullut mieleen, että uuni ei toimi lainkaan, mikäli kelloa ei ole asetettu aikaan. Ja sen piippauksenkin saimme loppumaan.
Mutta on se helmi, meidän uusi keittiö. Ja koko koti muutenkin :)

Onnea uuteen kotiinne!!
VastaaPoistamammuli